Silentum äänenvaimennin


Olen tottunut että radalla ja kyttyyssä on ollut äänenvaimennin aseessa kiinni vaimentamassa pamausta ja pienentämässä suuliekkiä. Isot pojat kertoo että äänenvaimentimella olisi muitakin mukavia vaikutuksia esim. käynnin paraneminen ja voihan tuo olla tottakin. Kasvattaahan äänenvaimennin tod.näk. jonkun verran aseen massaa, joten aseesta voi tulla vakaampi. Pienentää pamausta, joten jos vähääkään kärsii pukkupelosta niin kyllähän tämä auttaa. Hyvin asennettu pönttö saattaa poistaa piipunsuun karheuksia, joten ihan varmaan silloin parantaa käyntiä. Pienentää rekyyliä, joten kyllähän näitä arkumentteja tuon paremmin käymisen puolesta löytyy. Itelläni en ole tarkkuuden lisääntymistä huomannut mut se johtuu ampujasta johtuvista läjistä taulussa :D.

Tällä kertaa päädyin Silentumin pönttöön ihan vain kokeilunhaluni saattelemana. Aikaisempia kokemuksia on Ase-Utran SL-7:sta, jota voin tehokkuuden puolesta kyllä suositella erittäin mielelläni, painosta kyllä tulee miinusta. Sitten on kokemusta BR- vaimentimesta, siitä en tykännyt sen helinän takia, ammuttaessa ja kun joku siihen hervottomaan putkeen osui esim. risut metällä. Tätä helinää sai kyllä vaimennettua kun teetin päälystetystä neopreenista siihen päälle suojan. Sitten kokemusta kertyi myös erittäin kevyentuntuisesta JAKI "vaimentimesta", olihan tuo kevyt.

Pirautin Suomen Jahtivarusteeseen ja kysyin jotta ootteko paikalla, siellä suunnalla ku aina sillointällöin pyörin. Kaverithan olivat paikalla ja siinä sitten kysäisin että minkämoista pönttöä he suosittelisivat ko. aseeseen ja käyttöön, siis radalle (tehokas) ja metille (kevyt). Eivät antaneet mun ottaa sitä pienintä ja halvinta :D ja siihen olen kyllä erittäin tyytyväinen nyt kun tuosta vaimentimesta kokemusta on kertynyt. Siinä muutakin rupateltiin esim. että titaanista voisi vieläkin kevyemmän tehdä mutta materiaalina se ei kestä. Joku oli jo kuulemma kokeillut Sveamamman maalla ja poikkihan ne olivat pienen käytön jälkeen napsahtaneet, voi voi. Silentum meni tilaukseen ja pojat Suomen Jahtivarusteessa sen sitten asensivatkin kun se saapui.

Niistä kokemuksista sen verran että en pysty korvalla, kuulosuojaimet päässä, erottamaan kumpi vaimentaa paremmin AU SL-7 vai toi Silentum. Silentun vaan on niin sairaan paljon kevyempi että itelle en näillä kokemuksilla muuta edes tohdi aatella ennenkuin joku tulee vakuuttelemaan oikeen pontevasti ja lisäksi näytön kera että on paljon parempiakin pönttöjä. Jos jää pelkäksi vakuutteluks niin vakuuttelijan silloin isoksi ja tehottomaksi pöntöksi leimaan :->

Pönttö tehtaan pakkauksessa.

Pönttö riisuttuna.

Tuohon se on tarkoitettu laitettavaksi.

Ja tässä se on paikoillaan.

Tästä kohtaa tuli pieniä moitteita asentajilta aseelle. Tuon "sorvauksen" ja sileen piipunpinnan rajalla olisi kuulemma hyvä olla suora seinämä ja tässä siinä on viiste. Eivät lähteneet poistamaan viistettä ku on niin kovaa materiaalia kuulemma. Jos ongelmia tuon kanssa tulee niin sitten lupasivat suoristaa.

Kommentit

  1. Tuota Blaseriasi ihailen, on se vaan hieno ase. Toivottavasti onnistun joskus itsekin tuollaisen hankkimaan…

    Mutta tuosta vaimentajasta; omasta Tikastani sen ruuvasin parin jahtikerran jälkeen irti, enkä ole jäänyt sitä kaipaamaan. Ehkä, jos radalla tulisi usein ammuttua monia kymmeniä kertoja, niin käyttö olisi perusteltua. Mutta ainakin tuo omani:

    http://2.bp.blogspot.com/-9ZU4Iz1kNmo/TgiLufKxI6I/AAAAAAAACkc/7ZC3P95xQrE/s1600/Viro+kev%25C3%25A4t+2011+kaurispukki-+ja+villisikajahti+%252814%2529.JPG

    on painava, pitkä, äänekäs ja kömpelö. Metsästyksessä tulee ammuttua riistalaukauksia niin vähän, ettei niiden kohdalla äänellä saati rekyylillä ole sanottavaa merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Jaska kommentistasi. Asiahan juuri näin, jos vaimennin on käyttötarkoitukseensa sopimaton sitä ei kaipaa ja se on vain tiellä.

      Radalla toimivan vaimentimen etu on selkeästi vaimeamman suupamauksen tuotto. Ei tartte myöhemmin kysellä "ETTÄ MITÄ?" Kuulosuojaimet silti pitää olla.

      Metillä ollessa ei mullakaan juuri vaimennin kiinni ole (kuulosuojaimetkin vois päässä olla jos vain itselle soveliaat löytyisi). Vois kyllä olla nytten ku ei siitä oo ees haittaa (vrt. AU-7S - paino, BR - paino, kömpelyys, kilinät ja JAKI - tehottomuus.) Kytillä tuosta pöntöstä olen huomannut olevan selkeästi hyötyä suuliekin vaimentamisessa niin ei sokaise niin pahasti ja näkee helpommin mihin päin eläin mahdollisesti viimeisen kirmauksensa suorittaa.

      Oma lukunsa sitten on jos pitää aina välillä pönttö poistaa esim. Virossa metillä käyntiä varten. Silloin vain pitää tietää mihin ase käy vaimentimella ja mihin ilman.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset